KAMUn tiimi siirtyi muun Suomen tavoin etätöihin koronaviruspandemian aiheuttamien poikkeusolojen alkaessa keväällä. Vaikka suuri osa vuodesta on työskennelty kotoa käsin, olemme silti ehtineet olla mukana monessa. Tähän postaukseen kokosimme muutamia kuluneen vuoden kohokohtia. Helpotusta astmaatikkojen korona-arkeen KAMU Asthman ilmaisversiolla KAMUn palvelu koostuu kotikäyttöön suunnitellusta spirometrista, joka toimii yhdessä KAMUn älypuhelinsovelluksen kanssa. Spirometri antaa perinteistä PEF-mittausta […]
HELSINKI 17.12.2020 – KAMU Health Oy:n digitaalinen ratkaisu keuhkojen tilan seurantaan koronaviruspandemian aikana on valittu yhdeksi World Summit Awardin (WSA) voittajista vuonna 2020. Voittajia valittiin yhteensä 40 kahdeksassa eri kategoriassa, 26 eri maasta. WSA on globaali organisaatio, joka jakaa tunnustuksia YK:n kestävän kehityksen tavoitteita edistäville digitaalisille ratkaisuille. KAMUn digitaalinen ratkaisu auttaa keuhkokroonikoita saavuttamaan paremman hoitotasapainon […]
Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellinen, ja koronaviruspandemia on aiheuttanut monelle astmaatikolle ja heidän läheisilleen ylimääräistä huolta. Samaan aikaan terveyskeskuksissa ja sairaaloissa on rajoitettu lääkärikäyntejä, jotta vältetään tartuntariskiä vastaanotoilla. Onneksi hyvässä hoitotasapainossa oleva astma ei vaikuta lisäävän riskiä vakavan koronavirustaudin saamiseen. Hyvä omahoito on tästä syystä kuitenkin juuri nyt erityisen tärkeää jokaiselle astmaatikolle. Astman omahoidossa on […]