fbpx

Käyttäjätarina: Minna esti astman pahenemisvaiheen KAMUn avulla

Minna Lamminen, 37, on entinen SM-tason kilpajuoksija, joka valmentaa ja ohjaa nykyisin urheilijoita Salon Vilppaassa. Työn lisäksi Minnan elämään kuuluvat edelleen aktiivinen juoksuharjoittelu, vilkas 2-vuotias lapsi – sekä astma ja allergiat. Vauhdikkaan arjen helpottamiseksi tarjosimme Minnan käyttöön KAMU Asthma -palvelumme.

–Sain astmadiagnoosin 10-vuotiaana, ja välillä on ollut hyvin vaikeita jaksoja esimerkiksi keuhkoputkentulehduksen aiheuttaman pahenemisvaiheen kanssa. Myös allergiat vaikuttavat astmaani, Minna sanoo. –Kilpaurheilijana olen kuitenkin oppinut kuuntelemaan kehoni tuntemuksia tarkasti ja selviämään astmani kanssa ulkoiset ärsykkeet huomioiden: kovat pakkaset, lämpötilan ja sään muutokset ja kuiva sisäilma vaikuttavat kaikki keuhkojeni toimintaan.

Minna kertoo, että astman hallinta on ollut helpompaa kilpaurheilu-uran lopettamisen jälkeen. Urheilutaustan ansiosta hänellä on edelleen huippuluokan yleiskunto, ja hengityselimistö on vahva. Haasteita tuovat siitepölyt: Minna asuu viljatilalla, jossa niitä on vaikeaa välttää. –Maalla asuminen on kuitenkin tehnyt astmalleni hyvää, ilmeisesti puhtaamman ilmanlaadun takia, hän toteaa.

Selkeät rutiinit astman hoidossa

Astman hoidossa Minnalle on tärkeää pitää itsensä hyvässä fyysisessä kunnossa. Hän käyttää astmalääkkeitään säännöllisesti ja tarkasti. Sairaus on huomioitu myös kotona: ikkunoissa ja ilmalämpöpumpussa on siitepölysuodattimet ja makuuhuoneessa ilmanpuhdistuslaite. Kovia pakkasia varten on varattu ilmankostutin ja siivoukseen allergisille suunniteltu imuri. Lisäksi Minna hoitaa keuhkojaan toisinaan höyryhengityksellä.

KAMUn palvelua Minna on käyttänyt toukokuusta alkaen. –Aluksi käytin spirometria joka päivä, mutta nyt kun tilanteeni on ollut tosi hyvä, olen puhallellut muutaman kerran viikossa. Minulla on aika vakiintuneet omahoitorutiinit, ja KAMU tietysti muistuttelee lääkkeiden ottamisesta, hän kertoo.

–KAMUa on helppo ja mukava käyttää. Siitä tuli luonnollinen osa aamurutiinia. On ollut kiva oppia seuraamaan oman astman tilannetta, ja yleensä tuntemukset ovat osuneet tulosten kanssa yksiin.

KAMU antaa konkreettista tietoa astman tilanteesta

–Aloitin KAMUn käytön pahimpaan koivun siitepölyaikaan. On ollut häkellyttävää huomata, miten allergia-aika vaikuttaa hengitysarvoihini! Minna sanoo. –KAMUn avulla oppii astmastaan ja näkee, miten keuhkot käyttäytyvät aamuisin ja iltaisin, ja miten lääkkeet vaikuttavat.

Minnan mielestä KAMUsta on eniten hyötyä sairauden pahenemisvaiheessa. –Silloin näkee, missä mennään ja onko mahdollisesti syytä huoleen. Palvelusta näkee myös konkreettisesti, alkaako esimerkiksi nostettu lääkeannos näkymään tuloksissa.

KAMUn tarjoama tieto auttaa myös ennakoimaan muutoksia ja reagoimaan niihin ajoissa. –Sain estettyä yhden pahenemisvaiheen, kun reagoin heti kun arvot alkoivat laskemaan ja lisäsin lääkitystä, vaikka itsestä ei vielä siltä tuntunut, Minna kertoo.

–KAMU on huippulaite astman seurantaan! Varmasti jokainen astmaatikko hyötyy siitä, että oman sairauden tilasta on ajantasaisia mittaustuloksia tallessa. Kannattaa kokeilla!