fbpx

Avainsana: air quality

Huono ilmanlaatu on jokakeväinen haaste, joka on tärkeää ottaa huomioon

Kevään lisääntynyt lämpö ja valo houkuttelevat monet ulos nauttimaan luonnon heräämisestä ja kauniista säästä. Erityisesti keuhkosairaalle vuodenaika voi kuitenkin olla haasteellinen, sillä ilmanlaatu on keväisin huono monestakin syystä. Siitepöly on aiheuttanut osalle allergisista oireita jo varhain helmikuussa pähkinän kaukokulkeumien myötä, ja tällä hetkellä leppä ja pähkinäpensas kukkivat erityisesti maan eteläosissa.  Pienhiukkasten määrä ilmassa kasvaa Siitepölyn […]

Ilmanlaatuennusteet ovat tärkeää terveystietoa jokaiselle

Helmikuun lopulla Suomessa, kuten monessa muussa Euroopan maassa jo aiemmin, ihmeteltiin oudon rusehtavan sävyn saanutta lunta. Syynä oli Saharan autiomaasta lentänyt hiekka, joka laskeutui lopulta maahan lumisateen mukana värjäten lumen “oranssiksi”. Hiekkapöly näkyi myös vuodenajalle poikkeuksellisen heikkona ilmanlaatuna, minkä esimerkiksi KAMUn käyttäjät saattoivat havaita palvelumme ilmanlaatuennusteista. Ilmanlaadun muutosten seuraaminen on erityisen tärkeää astmaatikoille ja muille […]

Tiedätkö, mitä hengität? Tänään käynnistyvässä kokeilussa seurataan altistumista ilmansaasteille – vapaaehtoisille osallistujille luvassa tärkeää tietoa ympäristötekijöiden vaikutuksesta omaan terveyteen

15.3.2021 Tiedote

HELSINKI 15.3.2021 – Tiedä mitä hengität -kokeilussa pääkaupunkiseudulla asuvat vapaaehtoiset seuraavat älypuhelinsovelluksen avulla, miten ilmansaasteille altistuminen vaikuttaa heidän vointiinsa. Tavoitteena on selvittää ilmanlaatutietojen hyödyntämisen  mahdollisuutta kaupunkilaisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Vapaaehtoisten ilmoittautuminen kokeiluun aukeaa maanantaina 15.3.2021. Kokeilun järjestävät Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsinki ja terveysteknologiayritys KAMU Health Oy. Se on osa UIA HOPE -hanketta, jossa kehitetään […]