Kevään lisääntynyt lämpö ja valo houkuttelevat monet ulos nauttimaan luonnon heräämisestä ja kauniista säästä. Erityisesti keuhkosairaalle vuodenaika voi kuitenkin olla haasteellinen, sillä ilmanlaatu on keväisin huono monestakin syystä. Siitepöly on aiheuttanut osalle allergisista oireita jo varhain helmikuussa pähkinän kaukokulkeumien myötä, ja tällä hetkellä leppä ja pähkinäpensas kukkivat erityisesti maan eteläosissa. Pienhiukkasten määrä ilmassa kasvaa Siitepölyn […]
HELSINKI 24.1.2022 – Yöllinen yskiminen on yleinen, mutta vaikeasti seurattava astman oire. Helsinkiläisellä KAMU Health Oy:lla on ongelmaan ratkaisu: älypuhelinsovellus, joka kuuntelee ja tunnistaa käyttäjän yskimisen tämän nukkuessa. Yskäntunnistuksen avulla astmaatikko saa objektiivista tietoa yöllisistä oireistaan ja voi tarvittaessa neuvotella hoidon muokkaamisesta lääkärinsä kanssa. Lääkkeiden käyttö lääkärin ohjeiden mukaan ja oireiden seuranta ovat astman onnistuneen […]
Helmikuun lopulla Suomessa, kuten monessa muussa Euroopan maassa jo aiemmin, ihmeteltiin oudon rusehtavan sävyn saanutta lunta. Syynä oli Saharan autiomaasta lentänyt hiekka, joka laskeutui lopulta maahan lumisateen mukana värjäten lumen “oranssiksi”. Hiekkapöly näkyi myös vuodenajalle poikkeuksellisen heikkona ilmanlaatuna, minkä esimerkiksi KAMUn käyttäjät saattoivat havaita palvelumme ilmanlaatuennusteista. Ilmanlaadun muutosten seuraaminen on erityisen tärkeää astmaatikoille ja muille […]
HELSINKI 15.3.2021 – Tiedä mitä hengität -kokeilussa pääkaupunkiseudulla asuvat vapaaehtoiset seuraavat älypuhelinsovelluksen avulla, miten ilmansaasteille altistuminen vaikuttaa heidän vointiinsa. Tavoitteena on selvittää ilmanlaatutietojen hyödyntämisen mahdollisuutta kaupunkilaisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Vapaaehtoisten ilmoittautuminen kokeiluun aukeaa maanantaina 15.3.2021. Kokeilun järjestävät Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsinki ja terveysteknologiayritys KAMU Health Oy. Se on osa UIA HOPE -hanketta, jossa kehitetään […]
Numeroita, käppyröitä ja kummallisia kirjainyhdistelmiä. Spirometrian tulokset voivat tuntua aluksi hämmentäviltä. Mitä tuloksissa näkyvät arvot oikeastaan tarkoittavat, ja mistä ne kertovat? Kerromme tässä neljä keskeistä tulosta, jotka saat kotikäyttöön tarkoitetulla KAMU Spiro -mobiilispirometrilla. FEV1 – ensimmäisen sekunnin puhallustulos Spirometriin puhalletaan mahdollisimman pitkään, vähintään 6 sekuntia. Puhalluksen tulee olla niin nopea ja voimakas kuin suinkin pystyt, […]